Hajut alkoivat palautua WellSmellin avulla usean vuoden hajuttomuuden jälkeen

Hajut alkoivat palautua WellSmellin avulla usean vuoden hajuttomuuden jälkeen

Koskaan ei näyttäsi oleva liian myöhäistä aloittaa hajuaistin kuntoutusta – ellei kyse ole esimerkiksi kaatumisen aiheuttamasta hajuhermon katkeamisesta! Saimme aivan loistavaa asiakaspalautetta: usean vuoden hajuttomuuden jälkeen hajut alkoivat palautumaan tuotteemme avulla. ”Toisen laatikon (vaihe 2) puolivälissä nenäni tuntui ” heräilevän”, koska huomasin haistavani luujauhon, jota levitin pioneille sekä pannukakun hajun unissa, molemmat aika heikkoina, mutta…

Kokemusasiantuntija apunasi

WellSmell-tiimiin kuuluva Mika Haanpää menetti vuonna 2021 tapaturmassa täydellisesti maku-ja hajuaistinsa. Makuaisti alkoi palautumaan kahden-kolmen viikon kuluessa, mutta hajuaisti loisti poissaolollaan. Mika aloitti hajuharjoittelun kolmen viikon päästä hajuaistin menetyksestä. Ensimmäisen hajutuntemuksen Mika aisti kahden kuukauden päästä harjoittelun aloittamisesta. Lasi on puoliksi täynnä, kun haistaa ensimmäisen tuoksun! Mika harjoitteli koko yhdeksän kuukauden ajan kolmella harjoitusvaiheella, täydentäen…