Kokemusasiantuntija apunasi
WellSmell-tiimiin kuuluva Mika Haanpää menetti vuonna 2021 tapaturmassa täydellisesti maku-ja hajuaistinsa. Makuaisti alkoi palautumaan kahden-kolmen viikon kuluessa, mutta hajuaisti loisti poissaolollaan. Mika aloitti hajuharjoittelun kolmen viikon päästä hajuaistin menetyksestä. Ensimmäisen hajutuntemuksen Mika aisti kahden kuukauden päästä harjoittelun aloittamisesta. Lasi on puoliksi täynnä, kun haistaa ensimmäisen tuoksun!
Mika harjoitteli koko yhdeksän kuukauden ajan kolmella harjoitusvaiheella, täydentäen hajuharjoittelua muilla tuoksuilla, kuten savun hajun ja elintarvikkeiden tuoksuilla. Harjoittelua on jatkettu edelleen niillä erityistuoksuilla, joita verkkokaupassamme myydään.
Tapaturmasta on kulunut kaksi vuotta, ja hajuaisti kehittyy vieläkin. Kehittymisen huomaa, kun aloittaa harjoittelun uudella tuoksulla.
Hajuharjoittelussa on merkille pantavaa, että kun on jonkin tuoksun oppinut haistamaan, sitä ei enää ”nenä” unohda, vaan pystyt haistamaan tuoksun myöhemminkin, vaikka et enää harjoittelisikaan kyseisellä tuoksulla. Esim. Mika ei haistanut savun hajua lainkaan, mutta harjoitteli hiiltyneen puun tuoksulla. Kun tuoksun oppi haistamaan, tämän jälkeen savun hajun pystyy haistamaan ja aistimaan.
WellSmell-tiimi on apunasi ja tukenasi koko harjoittelun ajan. Tiimiin kuuluu yleislääketieteen erikoislääkäri ja hajuharjoittelun kokemusasiantuntija.
P.s. Mikäli olet aloittanut hajuharjoittelun, tai olet aloittamassa, ja haistat tällä hetkellä joitain tuoksuja, mutta joitain et; tiedustele meiltä, mitä tuoksuja Sinun kannattaisi ottaa mukaan harjoitteluun. On tärkeää harjoitella mahdollisimman erilaisilla tuoksuilla. Voit tiedustella lisää info@cuvitex.com